Lyhyesti: Työehtosopimukset täsmentävät työaikasääntöjä aloittain, mutta työaikalaki (872/2019) pätee aina taustalla, myös työpaikoilla, joilla ei noudateta mitään TES:iä. Nämä viisi sääntöä jokaisen listantekijän kannattaa osata ulkoa: lista tiedoksi viimeistään viikkoa ennen, vuorokausilepo 11 tuntia, viikkolepo 35 tuntia, tauko yli 6 tunnin työpäivässä ja enimmäistyöaika 48 tuntia viikossa keskimäärin.
Jokaiselle työpaikalle on laadittava työvuoroluettelo, josta käyvät ilmi työntekijän säännöllisen työajan alkamis- ja päättymisajankohdat sekä taukojen ajankohdat. Lista on tehtävä vähintään viikon mittaiseksi ja saatettava työntekijöiden tietoon kirjallisesti hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen ajanjakson alkamista.
Tiedoksi saatettua listaa saa muuttaa vain työntekijän suostumuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä. Työntekijällä on myös oikeus pyynnöstä saada itseään koskevat tiedot listasta ja työaikakirjanpidosta.
Moni TES kiristää tätä: ravintola-alalla lista pitää julkaista viikkoa ennen kolmiviikkoisjakson alkua eli käytännössä kolme viikkoa eteenpäin, ja kaupan alalla kaksi viikkoa ennen työviikkoa.
Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin keskeytymätön lepoaika. Käytännössä: jos vuoro alkaa klo 6 aamulla, edellisen vuoron on täytynyt päättyä viimeistään klo 19 illalla.
Laissa on poikkeuksia (mm. vuoronvaihtotilanteet ja kausiruuhkat), mutta tavallisessa ravintola- tai myymälälistassa 11 tuntia on se luku, jota kannattaa vahtia. Lyhennetystä lepoajasta on aina annettava korvaava lepoaika.
Kun yhtäjaksoinen työaika ylittää kuusi tuntia, työntekijälle on annettava vähintään tunnin tauko, jonka aikana hän saa poistua työpaikalta. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia tauon lyhentämisestä puoleen tuntiin. Vuoro- ja jaksotyössä yli kuuden tunnin työpäivässä riittää puolen tunnin tauko tai tilaisuus aterioida työn aikana. Yli 10 tunnin työpäivässä työntekijällä on lisäksi oikeus enintään puolen tunnin taukoon kahdeksan tunnin työskentelyn jälkeen.
Tauot merkitään työvuoroluetteloon, sillä ne ovat osa listan pakollista sisältöä.
Työaika on järjestettävä niin, että työntekijä saa kerran seitsemän päivän aikana vähintään 35 tunnin keskeytymättömän lepoajan, mahdollisuuksien mukaan sunnuntain yhteydessä. Viikkolepo voidaan järjestää myös keskimäärin 35 tunniksi 14 vuorokauden aikana, kunhan jokaisen seitsemän päivän jakson aikana lepoa on vähintään 24 yhdenjaksoista tuntia.
TES:t muotoilevat saman asian omilla vapaapäiväjärjestelmillään. Esimerkiksi ravintola-alan V- ja X-päivät ovat käytännön tapa toteuttaa viikkolepo ja sitä täydentävä lisävapaa.
Laissa yötyötä on työ kello 23 ja 6 välillä (8 §). Yötyötä saa teettää säännöllisesti muun muassa vuorotyössä, joten ravintolan tai kioskin yövuorot ovat lain kannalta sallittuja. Rajat tulevat työehtosopimuksesta: MaRa-TES rajoittaa peräkkäiset yövuorot viiteen (ilman työntekijän suostumusta) ja yötyölle maksetaan erillisiä lisiä.
Työaika ylityö mukaan lukien ei saa ylittää keskimäärin 48 tuntia viikossa neljän kuukauden ajanjakson aikana. Yksittäinen kiireviikko voi siis olla pidempi, kunhan neljän kuukauden keskiarvo pysyy rajoissa.
Enimmäistyöajan, vähimmäislepoaikojen ja työvuoroluettelovelvoitteen rikkominen on työaikarikkomus, josta voi seurata sakkorangaistus (44 §). Käytännössä yleisempi seuraus on työsuojelutarkastajan huomautus tai velvoite. Erimielisyystilanteessa puutteellinen työaikakirjanpito kaatuu työnantajan niskaan, koska tuomioistuin luottaa tyypillisesti työntekijän esittämiin muistiinpanoihin.
Tyovuorolista.fi:n TES-tuki valvoo näitä lain tason sääntöjä suunnittelun aikana. Jos vuorokausilepo alittuu tai listan julkaisun määräaika uhkaa ylittyä, näet siitä vakavimman tason laki-merkin suoraan kalenterissa:
Varoitukset eivät koskaan estä tallentamista, vaan päätös on aina sinun. TES-tuki on tällä hetkellä beta-vaiheessa ja aktivoidaan erikseen: laita viesti (info@tyovuorolista.fi) niin laitan sen päälle.
Lähteet: Työaikalaki 872/2019 (Finlex), Työaika (tyosuojelu.fi), MaRa-TES, työaika (tes.mara.fi)