Älykäs täyttö valitsee listan avoimille luonnosvuoroille tekijät. Valinta perustuu siihen, kuka tiimissä on tehnyt saman vuoron viime viikkoina. Näet ehdotuksen ja jokaisen valinnan syyn ennen kuin mitään tallennetaan.
Ennen kuin aloitat
Täyttö koskee avoimia luonnosvuoroja, eli harmaita Avoin vuoro -tiiliä. Helpoin tapa saada ne: luo uusi lista ja kopioi vuorot aiemmasta listasta Avoimina vuoroina. Ohje on pikavalinnan postauksessa. Avoimia vuoroja voi lisätä myös käsin tai leimaustilassa.
1. Paina Älykäs täyttö
Kalenterin yläreunassa, Viikko | Päivä -valinnan vieressä, on nappi Älykäs täyttö · 16. Luku kertoo, montako avointa vuoroa täyttö pystyy täyttämään. Jos täytettävää ei ole, nappia ei näy.
2. Tarkista ehdotus
Ikkunassa näet:
jokaisen vuoron, ehdotetun tekijän ja syyn, esimerkiksi Tehnyt saman vuoron 4 kertaa 4 viikossa tai Kierto: sama vuoro 2 viikkoa sitten
montako tuntia kukin saa lisää
vuorot, jotka jäävät avoimiksi, ja miksi
Poista ruksi vuorosta, jonka haluat täyttää itse.
Jos vuorolle ei löydy tekijää, ikkunan lopussa lukee syy. Esimerkiksi perjantain iltavuoro vaatii anniskelupassin, ja ainoa passin haltija on lomalla:
Mitä täyttö ei tee
Ei anna vuoroa lomalla olevalle eikä sille, jolla on vapaatoive tai lomatoive samalle päivälle.