
V-päivä on viikkolepopäivä eli vapaapäivä. Viittä työpäivää sisältävää viikkoa kohden ansaitaan kaksi vapaapäivää: yksi V-päivä ja yksi X-päivä. Työpäiväksi rinnastetaan myös esimerkiksi toiselta viikolta siirretty X-päivä ja TS-päivä, joten pelkkä tehty työvuoro ei ole ainoa ansaintaperuste. Käytännössä kaikilla täysaikaisilla työntekijöillä tulisi olla yksi V-päivä viikossa.
Jokaisen täyden työssäoloviikon tulee sisältää V-päivä, eli käytännössä näitä ei voi siirrellä: V-päivä annetaan sille viikolle jolla se on tienattu. Työvuorolistan teko kannattaakin aloittaa siten, että läimii ensin paikoilleen kaikkien työntekijöiden pakolliset vapaat, eli V-päivät ja mahdolliset lomat, ja lähtee rakentamaan tetristä siitä. Näistä ei voi kuitenkaan joustaa.
V-päivä voi olla mikä tahansa viikon päivä, joskaan vapaapäivien välissä ei voi olla yli seitsemää työpäivää (vapaapäivän voi toki muodostaa myös X, TS, tai mikä tahansa muu ei-työpäivä).
V-päivä kestää TES:n mukaan vähintään 30 tuntia. TES ei kerro, mistä tunnit lasketaan. Tulkintamme on, että edeltävän työvuoron lopun ja seuraavan työvuoron alun väliin tulee jäädä vähintään 30 tuntia. Lue lisää työvuorojen välisistä lepoajoista.
Koska V-päiviä ei voi siirtää muille viikoille, voi kullakin viikolla olla enintään ja vähintään 1 V-päivä.
Lue myös työvuorolistan lyhenteet: X, V, TS ja VV -teksti, jossa kerrotaan tarkemmin kaikista vapaapäivätyypeistä, mitä X-päivä tarkoittaa, ja miten X- ja V-päivät merkitään kalenterissa.
Ei. Tyovuorolista.fi laskee automaattisesti kunkin listan V-päivät, estää tupla-V:t, huomauttaa, jos täydeltä työviikolta puuttuu V-merkintä, ja ehdottaa puuttuvien V- ja X-päivien sijoittelua. Tuntimäärän (vähintään 30 h vuoron lopusta seuraavan vuoron alkuun) täyttymisen tarkistat toistaiseksi itse.